Rauhalan tilalle rakennettiin uusi 200 m2 talli vuonna 1985. Karsinoita on neljä, orikarsina (3 x 3 m) ja kaksi muuta karsinaa (3.5 x 3.5 m) sekä
pienempi (2 x 3 m) ponikarsina. Tallin saadaan helposti neljä karsinaa lisää tarvittaessa,
mutta tähän mennessä olemme pärjänneet tällä karsinamäärällä. Lisäksi tallista löytyy lämmin varustehuone ja pieni rehunurkkaus.
Talvitarhoja meillä on tällä hetkellä kolme kappaletta, sekä lisäksi kaksi laidunta. Hevosia tarhataan sekä yhdessä, että erikseen, riippuen yksilöistä
ja niiden välisistä kemioista.
Tallilla on paljon erilaisia hyväpohjaisia ajo- ja ratsastusmaastoja, jotka riittävät muutamankin tunnin maastolenkeille. Reiteillä kulkee hyvin vähän autoja, joten liikkuminen
on turvallista myös vähän säikymmälläkin hevosella. Lisäksi meiltä löytyy aidattu "kenttä", jossa hevosemme juoksutetaan niin liinassa, kuin irtonakin.
Kenttä on riittävän iso myös yhden ratsukon kenttätyöskentelyä silmällä pitäen.
Lähin ravirata ja hevosklinikka sijaitsevat Mikkelissä, noin 35km päässä tallilta.
|